Perinteinen puhenäytelmä, jota tarina vie eteenpäin uppoaa ”kaapunnin tyttö” Anu Korhoseen. – Ja juuri tällainen Vaaleanpunainen vasara on, hän tiivistää ohjaaja Taava Hakalan viimeisen ohjauksen Kuopion kaupunginteatterissa.
Tämä ystävyysdraamaksi luokiteltu esitys avasi teatterin syyskauden 29. elokuuta. Kaapunnin tyttö Anu Korhonen istahti ensi-illassa luottavaisin mielin katsomoon, ja toivoi kuulevansa lavalta naurun, josta hän ilahtuu joka ikinen kerta. Tarinan mahdollistamissa rajoissa toive toteutui tälläkin kerralla.
– Näyttelijä Sari Happosen nauru on niin ihanan lämmin ja syvä. Se on tarttunut mukaani Kuopion kaupunginteatterin esityksistä vuosien varrella. Lisäksi hänellä on hyvällä tavalla koulutettu ja varma ääni.
Sari Happosen esittämä Helena on yksi puutyökurssille tulleesta toisilleen tuntemattomasta naisnelikosta Annelin (Riina Björkbacka), Liisan (Katri-Maria Peltola) ja Johannan (Sari Harju) kanssa. Naiset saavat kurssin vetäjäkseen Tapsan (Santeri Niskanen), joka suostuu tehtävään vastentahtoisesti ja joutuu omassa miesluolassaan naisenergian pyörittämäksi.
Vaaleanpunainen vasara on Suomen kantaesitys uusseelantilaisen Michele Amasin vuonna 2015 kirjoittamasta näytelmästä, jonka teemoja ovat voimaantuminen, yhteisöllisyys, ystävyys, kuolema ja elämä ylipäänsä unelmineen, huolineen ja velvollisuuksineen.
– Itse en ole mitenkään voimaantuva ihminen, ja voimaantuminen-sanaa enemmän haluan korostaa Vaaleanpunaisessa vasarassa tarinan merkitystä ja erilaisten sukupuoliroolien stereotypioiden käyttäytymistä. Jokaisella ihmisellä on käsiteltävänään erilaisia asioita, joita me työstämme omalla tavallamme, enemmän tai vähemmän niitä paljastaen.
Esitystä katsoessa on vähän kuin lukisi kirjaa.
Anu Korhonen
Naulojen naputtaminen ja puutöiden tekeminen on ainoastaan kulissi syvemmälle erilaisiin ihmiskohtaloihin.
– Realistinen nykydraama, joka ei ole komediaa – siinä on hienovaaraisia komediallisia ulostuloja ja hauskojakin hetkiä – mutta ei mikään synkkä draamakaan. Minusta on ihanaa, että teatteri ottaa ohjelmistoonsa myös selkeäsanaisia puhenäytelmiä ja syvempisisältöisiä tarinoita.
Yhden näyttämökuvan lavastus (Marie Antikainen), Tapsan jopa epätodellisen siisti puutyöverstas, ei ole Anu Korhoseen mielestä mitenkään tylsä.
– Vaikka näyttämökuva ei vaihdu, asioita tapahtuu paljon sen ulkopuolella, piilossa katsojilta. Se tuo lisämaustetta tarinaan.
Vaaleanpunainen vasara ei ole suunnattu yksin naisille.
– Esitys sopii yhtä hyvin miehille. Erityisesti voin suositella sitä kaikille kirjojen ja tarinoiden lukijoille. Esitystä katsoessa on vähän kuin lukisi kirjaa, vaikka on katsomassa liveteatteria. Kotiinviemisiksi kannattaa napata kaksi opetusta: älä unohda pyöräilykypärää ja älä ota miehen oluita pois jääkaapista.
Kouluarvosanaksi Anu Korhonen antaa esitykselle 8,5.
– Minulle Moulin Rouge! edustaa täyden kympin esitystä ja jos se on kymppi, niin Vaaleanpunainen vasara on hyvä 8,5.
Kaapunnin tyttö bongasi esityksestä myös repliikin, jonka Taava Hakala on aina halunnut lisätä ohjauksiinsa, mutta jättänyt sen tekemättä. Nohevat näyttelijät ujuttivat sen mukaan ainakin ensi-illan esitykseen. Luvalla tai luvatta. Ei paljasteta repliikkiä, mutta teosesittelyssä mukana olleet muistanevat sen.
Viikkoa myöhemmin Vaaleanpunaisen vasaran jälkeen teatterissa oli vuorossa The Addams family -musikaalin ensi-ilta. Katsomossa istui silloin Susanna Käsnänen. Hän kertoo näkemyksensä suurmusikaalista ensi viikon Viikkosavossa.